Virvatili Oy

Kokonaisvaltainen tilitoimisto

Monipuolisia taloushallintopalveluita
Pohjois-Savon alueella ja koko maassa 

Tilitoimisto Kuopio, Leppävirta ja Varkaus 

Virvatili on itsenäinen, mihinkään ketjuun kuulumaton kirjanpidon ja palkanlaskennan asiantuntija, joka haluaa tarjota asiakkailleen henkilökohtaista ja kokonaisvaltaista palvelua. Tilitoimistomme toimii Leppävirralla, Kuopiossa, Varkaudessa ja lähialueilla, sekä etänä koko Suomessa. 

Vaikka yritys on perustettu vuonna 2025, minulla on jo 12 vuoden kokemus taloushallinnon alalta, myös esihenkilötehtävissä. Minulla on laaja kokemus eri alan yritysten kirjanpidosta sekä palkanlaskennasta. 

Hoidan yrityksen taloushallintoon liittyvät asiat monipuolisesti alusta loppuun. Palveluni on joustavaa ja räätälöimme palvelut aina asiakkaan tarpeiden mukaan. 

Minulle voit soittaa pienistäkin asioista ilman pelkoa nolostumisesta. 

Virvatili juulia 1

Palvelumme

Virvatili toteuttaa kaikki yrityksesi tarvitsemat tilitoimiston palvelut henkilökohtaisella otteella. 
 
Meiltä saat muun muassa huolelliset kirjanpito- ja palkanlaskentapalvelut sekä asiantuntevaa konsultointia vaikkapa yrityksen perustamiseen, yritysjärjestelyihin tai veroneuvontaan. 

Usein kysytyt kysymykset

Virvatilistä saat henkilökohtaista ja kokonaisvaltaista palvelua. Käytössäsi on ammattitaitoinen, KLT-tutkinnon suorittanut kirjanpitäjä. 

Oman kirjanpitäjäsi kanssa valitaan juuri sinun yrityksellesi sopiva palvelukokonaisuus ja kirjanpidon järjestelmä. 

Tilitoimistoon kannattaa ottaa yhteyttä jo ennen yrityksen perustamista tai heti liiketoiminnan alkuvaiheessa. Tilitoimisto voi auttaa yritysmuodon valinnassa, perustamisilmoituksissa, kirjanpidon järjestämisessä ja veroasioiden suunnittelussa. 

Tilitoimiston vaihto onnistuu yleensä vaivattomasti. Virvatili ohjeistaa tarvittavat toimenpiteet, kuten aineiston siirron ja mahdolliset irtisanomisilmoitukset vanhalle tilitoimistolle. 

Kirjanpitoaineisto voidaan siirtää Virvatilille esimerkiksi sähköisenä aineistokopiona tai tietokannan siirtona. 

Kyllä, tilitoimistomme voi auttaa sinua yritysmuodon valinnassa, yrityksen perustamisessa, perustamisilmoitusten tekemisessä ja kirjanpidon järjestämisessä sekä neuvoa verotukseen ja taloushallintoon liittyvissä asioissa. 

Kyllä voi. Sähköisten järjestelmien ansiosta tilitoimisto voi palvella asiakkaita koko Suomessa tehokkaasti, sijainnista riippumatta. 

Sähköinen kirjanpito tarkoittaa, että kaikki tositteet ja aineistot toimitetaan sähköisesti tilitoimistoon esimerkiksi verkkolaskuina. Sähköisessä kirjanpidossa on mahdollista myös hoitaa maksatus kirjanpitojärjestelmän kautta. 

Tositteet voidaan toimittaa tilitoimistoon myös sähköpostilla, WhatsAppilla tai jaetun kansion kautta. 

Toiminimi: Yksinkertaisempi kirjanpito, yleensä yhdenkertaisena, mutta voi olla myös kahdenkertainen. Tiettyjen edellytysten täyttyessä, toiminimellä ei ole velvollisuutta laatia tilinpäätöstä. 

Osakeyhtiö: Aina kahdenkertainen kirjanpito ja laajemmat tilinpäätösvelvoitteet. 

Kevytyrittäjä: Ei omaa yritystä (y-tunnusta), vaan laskuttaa laskutuspalvelun kautta. Kirjanpitovelvollisuus riippuu siitä, toimiiko yrittäjänä vai palkansaajana. 

Ulkoistamalla taloushallinnon saat käyttöösi asiantuntijan osaamisen, säästät aikaa ja varmistat, että kirjanpito ja veroasiat hoidetaan oikein ja ajallaan. Tämä vähentää riskejä ja vapauttaa resursseja liiketoimintasi kehittämiseen. 

Kyllä, Virvatili palvelee sekä pieniä että suuria yrityksiä ja räätälöimme palvelumme asiakkaan tarpeiden mukaan. Palvelemme myös yhdistyksiä sekä esimerkiksi kiinteistöosakeyhtiöitä. 

Hinnoitteluun vaikuttaa asiakasyrityksen koko, tositteiden määrä, palveluiden laajuus sekä käytettävä taloushallinnon ohjelmisto. Hinnoittelu voi olla tuntiveloitteinen tai esimerkiksi kiinteä kuukausiveloitus. Laadimme jokaiselle yritykselle räätälöidyn tarjouksen.